Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.11.2006 - 08:29
Töissä ollaan ja kahvinkeitin pöhisee luottettavasti. Juuri avatusta paketista tulee aina parhaimmanmakuinen kahvi. Jotenkin aromit vaan haihtuvat avatusta paketista, vaikka kuinka sulloisi sen ilmatiiviiseen purkkiin ja teippaisi kiinni..
Eilinen munakas onnistui hyvin, ottaen huomioon että oli ensimmäinen kerta kun moisen ruokalajin väänsin. Tein oikeastaan kaksi kappaletta, ihan plain -version itselleni ja naiselle juustolla. Sillä on outo juustofetissi, kaikessa pitää olla juustoa. Vasta toista munakasta tehdesä selvisi miten kauan systeemin pitää olla pannulla. Muutenkin olen viime aikoina laittanut aika paljon ruokaa, en osaa sanoa mistä siihen on yhtäkkiä tullut kimmari.

Töitäkin pitäisi tehdä, muutama päivitysprojekti olisi hoideltava pois. Pomokin kävi kyselemässä eräästä lisenssistä, jota meillä ei ole.. Sanoin että voitaisiin hankkia, kun ollaan kyseistä softaa jo iät ja ajat käytetty. Mahtaakohan BSA vielä maksaa niille jotka käräyttelevät firmoja piratismista? Tiedän vaikka kuinka paljon firmoja ja muita paikkoja joissa lisenssiasiat ovat enemmänkuin rempallaan.. Olisihan se karua käräyttää oma organisaatio verirahojen toivossa.. Voisi ryhtyä semmoiseksi nykyajan palkkionmetsästäjäksi.

Tänään olikin kaunis aamu, kantakaupunki tietenkin oli hiukan loskainen, mutta täällä työpaikan suunnalla oikein talvinen ilmapiiri. Saa nähdä miten kauan työmatkallani nähtyjen kolmen lumiukon elo kestää. Yhdellä oli oikein porkkananenäkin. Lapsena kun tehtiin lumiukkoja, niin yöllä jänikset kävivät syömässä niiltä porkkananenät. Tai ainakin jälkien perusteella ne olivat jänöjä tai rusakoita..
06.11.2006 - 14:35
Noniin, vaihdoin näkymäksi Serenityn, täytyy miettiä jos jossain vaiheessa saisi aikaiseksi jonkin omemmannäköisen. (Onko se sana?)
Meinasin tehdä jonkinlaisen munakkaan, kunhan kotiin pääsen.

06.11.2006 - 13:45
Noniin, ajattelin aloitella uuden blogin, vanhaa olen joskus pitänyt, mutta se on hukkunut maailmanmelskeisiin ja bittiavaruuteen.. uuden innostuksen sain lueskeltuani Tiian mainiota blogia.
Olen siisen muutamaa vuotta vailla kolmikymppinen paljasjalkainen helsinkiläinen. Asustelen kantakaupungissa kihlattuni kanssa, hän se lieneekin se suurin syy miksi jälleen blogia ajattelin kirjoitella.
Siis ei kantakaupungissa asuminen, vaan kihlattuni.
Puuhailen työkseni it-alan hommia ja harrastelen myöskin jokun verran tietokoneita. Luen myöskin todella paljon. Kumpikin näistä tärkeimmistä harrastuksistani (lisäksi koetan jonkinverran liikkua ja opiskella kieliä) ärsyttää kihlattuani, ovat kuulemma pois häneltä. Itse en ole sitä mieltä, olenhan kuitenkin kotona hänen saatavillaan, ja kaikki illat eivät kulu koneen tai kirjan ääressä.
Ehkä toisen ihmisen läheisriippuvaisuus vain on ruvennut ärsyttämään, en tiedä.
Ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä mitään avautumisblogia, ei sinne päinkään, muutakin on tarkoitus ajatella ja käsitellä.
 
Nyt kun äsken kävin tupakalla, huomasin miten paljon lunta on todellakin satanut, ainakin kymmenen senttiä, aamulla töihin tullessa vain pikkuisen ripsi, jalkineina tietenkin mokkalenkkarit, kun suuressa viisaudessani ei aamulla muka ollut aikaa ruveta virittelemään maihareita jalkaan. No, tyhmyydestään kärsii taas. Tuossa on hauska ilmatieteenlaitoksen testbed -sivu, jolta voi väijyä pk-alueen ja lähiseutujen sadenäkymiä.

Töissä vaikuttaa hiljaiselta, saa nähdä miten parisuhde selviää, kun joudun loppuviikosta pitkästä aikaa olemaan yön poissa työasioiden takia, voisi odottaa ainakin jonkinasteista avautumista. Tuskin sentään samanlaista kuin viime perjantaina: Olin ystävieni kanssa kaljoilla lähibaarissa ja kihlattu ei halunnut lähteä mukaan. Meni myöhään, ja tämä oli yksinään juopotellut, levitellyt sipsejä lattioille ja hajottanut juomalasin tiskialtaaseen. Myös sormus oli piiloitettu patjan alle. En vaivautunut sen kummemmin noteeraamaan asiaa, kysäisin vain etä minkälainen meteli olsii ollut, jos allekirjoittanut olisi käyttäytynyt samalla tavalla..
En tiedä miksi myös ystäväni ärsyttävät häntä, viimeksi olen kyseistä ystävääni nähnyt n. viime vappuna. Edellisen kerran olen muita ystäviäni nähnyt heinäkuussa.. Ei muutenkaan tule juuri yhteyksiä pidettyä kehenkään, kun en jaksa keskustella/kuunnella kitinää kaljoille lähtemisestä.
Juopottelut ovat kyllä jääneet todella vähiin, olen ajatellut että pitäisi kai jotain sosiaalista elämää pitää yllä, mutta minkäs teet kuin k;lla ei ole ystäviä/ei pidä niihin yhteyttä, eikä hän pidä kenestäkään minun ystävästäni. No, avautumiseksi taas meni, mutta kai sitä näin alkuun voi vähän avautua, tulee jotakin pohjaa blogille. Ehkä.

Menen taas tupakalle, palaan asiaan viimeistään huomenaamulla.
Kirjoittaja
Melkein kolmekymppisen helsinkiläisen miehen ihmettelyä maailmanmenosta ja parisuhteesta..
Arkisto
2006